Onko unikoulun aika?

Tuskin mistään vauva-aiheesta keskustellaan yhtä kiivaasti. Toisille ”unikoulu” tuo mieleen vauvan, joka huutaa yksin pimeässä huoneessa, kunnes nukahtaa uupumuksesta. Toisille se on vain suunnitelma, jonka avulla koko perhe saa taas nukuttua. Saman sanan alle mahtuu kuitenkin hyvin erilaisia tapoja:

• Itkuun jättäminen: Vauva laitetaan sänkyyn, ovi suljetaan eikä kukaan mene takaisin ennen kuin vauva nukkuu. Asiantuntijat kutsuvat tätä ekstinktioksi. Emme suosittele tätä tapaa.

• Tarkistusmenetelmä, jota usein kutsutaan ”Ferber-menetelmäksi”: Vanhemmat poistuvat huoneesta ja käyvät katsomassa lasta ennalta sovituin, yleensä pitenevin välein, esimerkiksi viiden, sitten kymmenen ja sitten 15 minuutin kuluttua. Lohtua annetaan kerrallaan vain lyhyesti.

• Tuolimenetelmä: Pysyt nukahtamisen ajan huoneessa, lohdutat tarvittaessa ja siirryt ilta illalta vähitellen kauemmas. Tutkimuksissa tästä käytetään nimitystä ”camping out”.

• Rytmi ja iltarutiini: Valveillaoloaikoja, nukkumaanmenoaikaa ja iltojen kulkua säädetään niin, että lapsi menee sänkyyn riittävän väsyneenä mutta rauhallisena.

Kun puhumme tässä unen lempeästä tukemisesta, tarkoitamme ennen kaikkea kahta viimeistä kohtaa: keinoja, joissa pysyt lapsesi saatavilla, lohdutat häntä, kun hän tarvitsee sinua, ja silti luotat häneen askel askeleelta enemmän. Ei kovaa kouluttamista, vaan rinnalla kulkemista.

Asiantuntijoiden suosituksetkin kuulostavat osin erilaisilta. Terveysviranomaiset neuvovat selvästi, ettei vauvaa pidä jättää öisin itkemään: ensimmäisinä elinkuukausina vauva ei vielä pysty rauhoittumaan yksin voimakkaasta kiihtymyksestä, vaan tarvitsee lohtua – eikä siitä mene pilalle. Imeväis- ja taaperoiän psyykkisiä häiriöitä koskevassa hoitosuosituksessa taas tarkistusmenetelmää pidetään tutkimusnäytön perusteella ensisijaisena keinona varsinaisissa nukahtamis- ja yöheräilyongelmissa. Samalla korostetaan, ettei se sovi kaikille vanhemmille.

Ristiriita ei lopulta ole niin suuri kuin miltä se kuulostaa: puhutaan eri ikäisistä lapsista, eriasteisista ongelmista – ja siitä, mikä sopii juuri teille.

Ensimmäisinä elinkuukausina vauvalla on vielä aivan tarpeeksi tekemistä oman unensa kanssa. Ennen kuin mitään voi ”oppia”, monen asian pitää ensin kypsyä:

• Sisäinen kello on vasta kehittymässä. Sisäisen kellon ja unipaineen yhteispeli rakentuu ensimmäisen puolen vuoden aikana. Jo muutaman viikon jälkeen unesta tulee vähitellen säännöllisempää, mutta vasta noin kuuden kuukauden iässä päivänvalo ja pimeys alkavat todella rytmittää hereilläoloa ja unta.

• Pidemmät yöunijaksot muodostuvat vasta vähitellen. Vasta noin kuudenteen kuukauteen mennessä alkaa ylipäätään syntyä pidempi yhtenäinen unijakso. Siihen asti on täysin tavallista, että vauva herää yöllä vähintään kerran ja haluaa syödä – ja sen jälkeenkin se on monille vauvoille normaalia. Toisen vuosipuoliskon aikana vauvat heräävät keskimäärin noin kerran yössä, ja enintään kolme heräämistä on yhä tavallista.

• Liian aikaisin aloittamisesta ei ole hyötyä. Yksi systemaattinen katsaus ei löytänyt näyttöä siitä, että uniohjelmista olisi hyötyä vauvoille tai äideille ensimmäisen kuuden elinkuukauden aikana. Tekijät jopa varoittavat mahdollisista haittavaikutuksista: enemmän itkua, aikaisempaa vieroitusta rinnasta, enemmän ahdistuneisuutta äideillä – ja jos vauvan on tarkoitus nukkua tätä varten yksin omassa huoneessaan, suurempi imeväisen äkillisen kuoleman riski.

• Jopa diagnoosilla on alaikäraja. Asiantuntijat puhuvat tavallisten kriteerien mukaan nukahtamishäiriöstä aikaisintaan kuuden kuukauden iässä ja yöunen häiriöstä aikaisintaan kahdeksan kuukauden iässä – ja silloinkin vain, jos ongelma on jatkunut vähintään neljä viikkoa useimpina öinä ja kuormittaa teitä selvästi.

Tarkoittaako tämä, ettei ennen sitä voi tehdä mitään? Voi kyllä. Rauhallinen päivärytmi, lyhyt iltarutiini ja – noin neljän kuukauden iästä alkaen – silloin tällöin sänkyyn laskeminen väsyneenä mutta vielä hereillä ovat aivan mahdollisia. Mutta tiukka, sääntöihin perustuva ohjelma ei ole lapsellesi vielä tarpeen.

Jos vauvasi syntyi ennenaikaisesti, laske kaikissa uneen liittyvissä asioissa noin 2-vuotiaaksi asti korjattu ikä eli ikä lasketusta ajasta. Jos vauva syntyi kaksi kuukautta etuajassa, hän on tämän laskutavan mukaan 8 kuukauden iässä vasta 6 kuukauden ikäinen.

Ja aivan tärkeää: kuusi kuukautta ei ole lähtölaukaus. Moni perhe ei tarvitse koskaan mitään suunnitelmaa, koska uni järjestyy itsestään tai yölliset heräämiset sopivat heille. Ikä kertoo vain sen, mistä alkaen muutos voi olla järkevä – ei sitä, milloin se olisi pakko tehdä.

Ennen kuin alat muuttaa nukahtamistapoja, kannattaa tehdä rehellinen tilannekatsaus – usein jo siinä vaiheessa ongelma pienenee.

1. 1

   Lapsesi on terve. Infektion tai kivun aikana ei ole oikea hetki uusille asioille. Myös allergiat, atooppinen iho tai yliherkkyydet voivat häiritä unta. Jos lapsesi kuorsaa säännöllisesti kovaa, hengittää unissaan näkyvän ponnistelevasti tai hengityksessä on taukoja, selvittäkää asia terveysasemalla. Ja vielä tämä: uni- tai rauhoittavat lääkkeet eivät ole ratkaisu. Melatoniinia tai väsyttäviä tippoja ei pidä koskaan antaa omin päin, ja hunaja on ensimmäisen elinvuoden aikana kielletty – ei myöskään tutissa.

2. 2

   Lapsesi kasvaa hyvin ja saa tarpeeksi ravintoa. Nouseeko paino hyvin, saako hän päivällä riittävästi maitoa ja ruokaa? Mitä tämä tarkoittaa yösyömisten kannalta, kerromme alempana. Jos olet epävarma, ota asia puheeksi neuvolassa, esimerkiksi vauvan 5–6 kuukauden tai 8 kuukauden neuvolakäynnillä.

3. 3

   Päivärytmi sopii ikään. Lapsella, joka laitetaan nukkumaan liian aikaisin, unipainetta ei ole vielä tarpeeksi. Lapsi, joka on ollut hereillä aivan liian kauan, on jo yliväsynyt. Molemmat näyttävät illalla usein samalta: vastustelulta. Alla olevat suuntaa antavat arvot auttavat arvioimaan tilannetta.

4. 4

   Nukkumispaikka on turvallinen ja viihtyisä. Oma sänky, unipussi, pimeää, rauhallista ja mieluummin viileää – tarkemmat ohjeet löydät alempaa kohdasta ”Turvallinen uni”.

5. 5

   Teillä on juuri nyt rauhallinen vaihe. Muutto, loma, varhaiskasvatuksen aloitus tai uusi vauva perheessä: tällaisina aikoina lapset tarvitsevat usein erityisen paljon läheisyyttä. Isot muutokset kannattaa mieluummin siirtää muutaman rauhallisen viikon päähän niiden jälkeen.

6. 6

   Olette samalla linjalla ja teillä on vähän voimia varalla. Kaikkien, jotka hoitavat lastasi illalla ja yöllä, pitäisi tietää valittu tapa ja sitoutua siihen – tie, jota vain yksi teistä kulkee, on lapsen vaikea ymmärtää. Ja ensimmäiset illat ovat usein tahmeita.

Suuntaa-antavasti: 6–12 kuukauden ikäiset vauvat nukkuvat yleensä yhteensä noin 12–16 tuntia vuorokaudessa, 1–2-vuotiaat noin 11–14 tuntia. Alla olevissa yöunen suunta-arvoissa mukana ovat myös lyhyet heräämiset. Jotkut lapset tarvitsevat selvästi vähemmän, toiset enemmän – ratkaisevaa on, onko lapsesi päivällä virkeä.

Suuntaa antavat arvot 6 kuukaudesta alkaen – vaihteluvälejä, ei velvollisuuksia:

• 6 kuukauden iässä: noin 2–3 t valveilla kerrallaan, 2–3 päiväunta, yöllä noin 10,5–11,5 t

• 9 kuukauden iässä: noin 2,5–3,5 t valveilla kerrallaan, yleensä 2 päiväunta, yöllä noin 11–12 t

• 12 kuukauden iässä: noin 3–4 t valveilla kerrallaan, 1–2 päiväunta, yöllä noin 11–12 t

• 18 kuukauden iässä: noin 4–5,5 t valveilla kerrallaan, 1 päiväuni, yöllä noin 11–12 t

• Nukkumaanmenoaika: ensimmäisen elinvuoden aikana yleensä klo 18–19.30, sen jälkeen klo 18–20 – riippuen heräämisajasta

• Nukahtaminen: keskimäärin noin 20 min. Jos siihen menee paljon kauemmin, lapsi ei usein ole vielä väsynyt tai on jo yliväsynyt.

Et ole tämän kanssa yksin: nukahtamis- ja yöheräilyongelmat koskevat hoitosuosituksen mukaan noin 20–30 prosenttia pienistä lapsista, ja lähes joka kolmas alle 3-vuotiaan lapsen perhe huolestuu jossain vaiheessa lapsen unesta. Silti mitään rajaa, jonka jälkeen jotain olisi pakko muuttaa, ei ole – ratkaisevaa on se, miten te voitte. Nämä merkit viittaavat siihen, että muutos voisi tehdä hyvää:

• Olet jatkuvasti äärirajoilla. Et vain väsynyt yhden huonon yön jälkeen, vaan ollut jo viikkoja uupunut, ärtynyt ja ehkä myös alakuloinen. Se on aivan riittävä syy ottaa asia vakavasti. Eräässä australialaisessa tutkimuksessa kahdella kolmesta äidistä, joilla oli selviä masennusoireita, oli vauva, jolla oli uniongelmia – yhteys voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa. Jos et itse saa nukuttua silloinkaan, kun vauvasi nukkuu, se voi olla merkki synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tai ahdistuneisuushäiriöstä. Silloin kyse ei ole vain vauvan unesta: ota asia puheeksi omalla lääkärilläsi tai gynekologilla.

• Nukkumaanmeno venyy. Lapsesi tarvitsee säännöllisesti selvästi yli puoli tuntia nukahtaakseen, vaikka nukkumaanmenoaika ja iltarutiini ovat kohdallaan. Keskimäärin vauvat ja taaperot nukahtavat noin 20 minuutissa.

• Nukahtamisapu on alkanut tuntua liian raskaalta. Tuntikausien kantaminen, ajelut autolla, rinnalle tarjoaminen jokaiseen ähkäisyyn: niin kauan kuin se sopii sinulle, kaikki tämä on ihan ok. Jos se kuluttaa sinua loppuun tai kukaan muu ei voi ottaa vastuuta, jotain saa muuttaa.

• Lapsesi herää usein eikä pääse helposti takaisin uneen, vaikka hän on terve, kylläinen ja hänen rytminsä sopii ikään. Tarkoitus ei ole yksi tai kaksi lyhyttä heräämistä, vaan öitä, jolloin lapsi on viikkojen ajan toistuvasti pitkään hereillä tai jatkaa unta vain runsaan avun turvin.

• Lapsesi vaikuttaa päivisin yliväsyneeltä. Pienet lapset eivät usein näytä univajetta haukottelemalla vaan kitinänä, huonona tuulena ja poikkeuksellisen suurena liikkumisen tarpeena.

Nopeaksi itsearvioksi uniasiantuntijat ehdottavat tätä: tarvitseeko lapsesi yleensä 30 minuuttia tai enemmän nukahtaakseen tai palatakseen yöllä uneen? Huomaatko unessa jotain poikkeavaa, kuten kovaa kuorsausta? Onko hän päivisin virkeä? Kuinka paljon hän viettää aikaa ruudun ääressä (alle 3-vuotiaille asiantuntijat suosittelevat mieluiten ei lainkaan)? Ja koetko hänen unirytminsä kuormittavan sinua? Vastaukset eivät ole diagnoosi, mutta ne auttavat hahmottamaan, onko kyse ennemmin rytmistä ja tavoista vai olisiko ulkopuolisesta arviosta hyötyä.

Ja milloin mitään ei tarvitse muuttaa? Silloin kun arkenne toimii – vaikka muut kertoisivat, että heidän vauvansa nukkuu jo ”kokonaisia öitä”. Kanadalaisessa tutkimuksessa määritelmästä riippuen 28–57 prosenttia vauvoista ei nukkunut 6 eikä 12 kuukauden iässä vielä kuutta tai kahdeksaa tuntia putkeen. Tällä ei ollut yhteyttä heidän henkiseen tai motoriseen kehitykseensä eikä äitien mielialaan. Huomionarvoista oli vain se, että kokonaisia yöunia nukkuvia vauvoja imetettiin selvästi harvemmin. Jos imetetty lapsesi siis herää yöllä useammin, se on tavallista eikä itsessään varoitusmerkki. Ja 9 kuukauden iässä noin joka neljäs vauva herää yli kaksi kertaa yössä.

Käyttäytymiseen perustuvista unimenetelmistä on yllättävän paljon tutkimusta. Tärkeimmät tulokset lyhyesti:

• Niistä on hyötyä, ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Yhdysvaltalaisen unilääketieteen asiantuntijaryhmä kävi läpi 52 tutkimusta. Niistä 94 prosentissa menetelmät auttoivat, ja yli 80 prosenttia hoidetuista lapsista nukkui sen jälkeen selvästi paremmin – 3–6 kuukauden ajan.

• Myös vanhemmat hyötyvät. Eräässä suuressa australialaisessa tutkimuksessa perheet, joiden 7 kuukauden ikäinen vauva nukkui huonosti, saivat 8–10 kuukauden iässä lyhyen ohjauksen kunnallisessa vauvaperheiden neuvonnassa. Sen jälkeen vauvoilla oli harvemmin uniongelmia ja äideillä vähemmän masennusoireita – jälkimmäistä vielä silloinkin, kun lapset olivat 2-vuotiaita.

• Pitkäaikaishaittoja ei löytynyt – mutta ei pysyviä hyötyjäkään. Viisi vuotta myöhemmin, lasten ollessa noin 6-vuotiaita, samat lapset tutkittiin uudelleen. Tunne-elämässä, käyttäytymisessä, stressissä, unessa tai suhteessa vanhempiin ei ollut eroja verrattuna lapsiin, joiden perheet eivät olleet saaneet ohjausta.

• Myös stressihormoneja ja kiintymyssuhdetta mitattiin. Pienessä, huolellisesti kontrolloidussa tutkimuksessa, jossa oli mukana 43 vauvaa 6–16 kuukauden iässä, ei havaittu kohonneita syljen stressiarvoja sen paremmin tarkistusmenetelmässä kuin tilapäisesti myöhemmässä nukkumaanmenoajassakaan. Vuotta myöhemmin lapset olivat yhtä usein turvallisesti kiintyneitä äiteihinsä kuin verrokkiryhmässä.

• Ne eivät sovi kaikille. Hoitosuosituksessa todetaan, että monet vanhemmat suhtautuvat tällaisiin menetelmiin pidättyvästi tai kielteisesti ja että noin 20–30 prosenttia perheistä, jotka kokeilevat niitä suunnitelmallisesti, ei hyödy niistä riittävästi. Ahdistusherkemmät lapset näyttävät hyötyvän huonommin menetelmistä, joissa fyysistä etäisyyttä on enemmän. Ja vanhemmat, joille lapsen itku on erityisen vaikeaa kestää, onnistuvat niissä heikommin.

Reilua on sanoa myös tämä: moni tutkimus perustuu vanhempien omiin havaintoihin, ja tutkijat itsekin toivovat objektiivisempia mittauksia. Useimmat näistä tutkimuksista on tehty terveillä lapsilla, monet toisen vuosipuoliskon aikana tai myöhemmin. Ja se, ettei haittaa ole löydetty, ei tarkoita, että jokainen menetelmä tuntuisi hyvältä jokaiselle lapselle ja jokaiselle äidille.

Miksi painotamme tässä lempeitä keinoja: Hoitosuosituksessa kuvataan nimenomaisesti myös tapa, jossa vanhempi jää huoneeseen ja vetäytyy pois vain vähitellen, ja on olemassa onnistuneita vanhempainohjelmia täysin ilman itkuun jättämistä. Tällaiset tavat vaativat joskus enemmän kärsivällisyyttä. Monille vanhemmille niitä on kuitenkin helpompi jaksaa, ja ne kunnioittavat sitä, mitä vauvat tarvitsevat: läheisyyttä silloin, kun tunnekuorma on suuri. Siksi emme suosittele vauvan jättämistä itkemään yksin ilman lohtua.

Kuulostaa vaatimattomalta, mutta on usein vaikuttavin askel. Yli 400 perhettä käsittäneessä tutkimuksessa 7 kuukauden ja 3 vuoden ikäiset vauvat ja taaperot nukahtivat jo kahden viikon jälkeen nopeammin kiinteän iltarutiinin avulla ja heräilivät harvemmin sekä lyhyemmin, ja äitien mieliala koheni. Tutkimuksessa rutiiniin kuului kylpy, hieronta tai rasvaus sekä rauhallinen läheisyys, ja sen rahoitti ihonhoitotuotteiden valmistaja – mutta tulos sopii yhteen muun tutkimusnäytön kanssa. Lisäksi yli 10 000:ta alle 5-vuotiasta lasta 13 maassa ja alueella koskenut äitikysely osoitti: mitä säännöllisempi iltarutiini, sitä parempi uni.

Näin rakennat toimivan iltarutiinin

1. 1

   Lyhyt ja aina samanlainen: noin puoli tuntia, joka ilta samassa järjestyksessä. Esimerkiksi: viimeinen maito- tai ruokailuhetki, vaipanvaihto ja pyjama, hampaiden pesu, kirja tai laulu, teidän hyvän yön lauseenne, valot pois.

2. 2

   Maito alkuun: Jos lapsesi nukahtaa nyt juodessa, siirrä syöttö tai imetys rutiinin alkuun loppupuolen sijaan. Sen jälkeen tulevat hampaiden pesu, kirja ja sänky. Näin lapsesi oppii vähitellen, että juominen ja nukahtaminen voivat olla kaksi eri asiaa.

3. 3

   Viimeinen tunti rauhallisesti: himmeä valaistus, ei riehakkaita leikkejä, ei ruutuja. Silloin lapsen on helpompi laskea kierroksia.

4. 4

   Sänkyyn väsyneenä mutta vielä hereillä: Yhdysvaltain lastenlääkäriyhdistys suosittelee tätä noin 4 kuukauden iästä alkaen, samoin monet muut asiantuntijatahot. Aluksi kätesi saa levätä hänen vatsallaan, ja saat hyristä hiljaa mukana.

5. 5

   Samat ajat, paljon päivänvaloa: Säännölliset nukkumaanmeno- ja heräämisajat, mieluiten myös viikonloppuna, sekä kirkas päivänvalo aamupäivällä auttavat sisäistä kelloa erottamaan päivän ja yön.

Jos nukahtaminen kestää silti ikuisuuden, vika ei usein ole lapsessa vaan ajoituksessa: hän ei yksinkertaisesti ole vielä tarpeeksi väsynyt. Silloin voi auttaa tilapäisesti myöhempi nukkumaanmenoaika, jota kutsutaan nimellä ”bedtime fading”. 43 vauvan tutkimuksessa se lyhensi nukahtamisaikaa selvästi. Menetelmä ei perustu itkuun jättämiseen vaan oikeaan ajoitukseen. Näin etenet:

1. 1

   Kirjaa viikon ajan ylös, mihin aikaan lapsesi oikeasti nukahtaa illalla – ei sitä, mihin aikaan laitat hänet sänkyyn.

2. 2

   Aseta nukkumaanmenoaika aluksi tähän ajankohtaan. Jos lapsesi nukahtaa useimmiten vasta noin klo 20.15, aloita iltarutiini niin, että hän on sängyssä noin klo 20.

3. 3

   Kun lapsi nukahtaa muutamana iltana peräkkäin noin 20 minuutissa, aikaista nukkumaanmenoaikaa 10–15 minuuttia ja pidä sitä taas muutaman illan ajan.

4. 4

   Näin etenette pienin askelin kohti teille sopivaa tavoiteaikaa, joka ensimmäisen elinvuoden aikana on yleensä jossain klo 18:n ja 19.30:n välillä. Jos nousette aamulla myöhemmin, aika saa olla hieman myöhempikin. Heräämisaika pysyy silti samana, myös myöhäisen illan jälkeen.

Myös päinvastainen tilanne on mahdollinen: jos lapsi valvoo paljon yli tavanomaisen valveillaoloaikansa, hän ei usein tule väsyneemmäksi vaan ylikierroksille. Silloin ratkaisu voikin olla aikaisempi nukkumaanmeno. Kirjauksenne näyttävät, kumpaan suuntaan teillä kannattaa mennä.

Olipa kyse rinnasta, sylistä tai liikkeessä olemisesta: vauvat nukahtavat sillä tavalla kuin ovat tottuneet – se on täysin normaalia. Haaste syntyy siitä, että kaikki lapset havahtuvat yöllä useita kertoja lyhyesti, usein siirtyessään unisykliltä toiselle. Vauvoilla ja pienillä lapsilla nämä syklit kestävät vain noin 45–60 minuuttia. Jos kaikki on havahtuessa toisin kuin nukahtaessa, lapsi kutsuu juuri sitä apua, jonka avulla hän nukahti.

Tämän keinon ajatus on yksinkertainen: et vie kaikkea pois kerralla, vaan pienennät apua vähitellen. Jokaisessa vaiheessa viivytään niin kauan, että se tuntuu hyvältä teille molemmille. Muutama esimerkki:

• Jos lapsesi nukahtaa vain rinnalle tai pullolle: Lopeta juominen siinä vaiheessa, kun imu hidastuu ja silmät alkavat painua kiinni, ja laske lapsi uneliaana sänkyyn – käsi vatsalla, hiljaista hyräilyä. Jos hän protestoi voimakkaasti, voit vielä hetkeksi tarjota rintaa uudelleen. Ajan myötä hän pärjää viimeiset minuutit ennen unta ilman juomista. Pullon otat pois heti, kun lapsi enää vain lutkuttaa, etkä koskaan anna sitä mukaan sänkyyn – pullon jatkuva imeskely vahingoittaa hampaita.

• Jos hän nukahtaa vain sylissä tai keinutuksessa: Lyhennä ja hidasta keinutusta: ensin heijaat kävellessä, sitten hellästi seisten, sitten istuen vain pidät sylissä. Lopulta lasket lapsen uneliaana sänkyyn ja pidät käden hänen lähellään, kunnes hän nukahtaa.

• Jos sinun on pakko mennä viereen nukahtamaan: Istu sen sijaan sängyn viereen ja pidä hänen kädestään, kunnes hän on nukahtanut. Tämä on tuolimenetelmän aloitus.

Yöllä auttaa lohdutuksen porrastus. Jokainen havahtuminen ei vaadi heti kaikkea mahdollista apua. Yhdysvaltain lastenlääkäriyhdistyksen mukaan on normaalia, että 6 kuukauden ikäinen vauva herää yöllä ja nukahtaa muutaman minuutin kuluttua itse uudelleen. Asiantuntijat neuvovat olemaan reagoimatta jokaiseen havahtumiseen heti ja antamaan lapselle juuri sen verran apua kuin hän juuri silloin tarvitsee. Se voi näyttää tältä:

1. 1

   Odota hetki ja kuuntele: kitiseekö lapsi vain puoliunessa vai herääkö hän oikeasti kunnolla?

2. 2

   Hiljainen ääni, hyräily, tuttu unisana – ilman että sytytät kirkkaan valon.

3. 3

   Käsi lapsen päälle, hellää silittelyä tai rytmistä taputtelua.

4. 4

   Ota syliin, kunnes hän rauhoittuu, ja laske takaisin sänkyyn uneliaana.

5. 5

   Imetys tai pullo, jos hänellä on oikeasti nälkä.

Siirryt aina seuraavalle portaalle vasta, jos edellinen ei riitä. Jos lapsi on todella pois tolaltaan, voit hypätä koska tahansa suoraan ylemmäs – lapsilla, joita on vaikea rauhoittaa, se on usein parempi tapa. Ja äkillinen, kimeä huuto, joka kuulostaa kivulta tai pelolta, tarkoittaa aina: mene heti. Tarkoitus ei ole säästellä lohtua, vaan antaa lapsellesi mahdollisuus onnistua alemmilla portailla itse.

Tuolimenetelmä on tunnetuin asteittaisen vetäytymisen muoto, ja sitä kuvataan myös hoitosuosituksissa: ensin istutaan sängyn vieressä, sitten siirrytään usean päivän aikana askel askeleelta kauemmas ja lopulta poistutaan huoneesta. Taustalla on kaunis ajatus: lapsi saa varmuuden siitä, ettei ole yksin. Ja sinä saat luottamusta siihen, että hän pystyy seuraavaan askeleeseen.

Käytännössä se voi näyttää tältä

1. 1

   Ensimmäiset illat: tuoli aivan sängyn vieressä. Iltarutiinin jälkeen laitat lapsen hereillä sänkyyn, sanot teidän hyvän yön lauseenne ja istut viereen. Saat silittää, pitää kädestä ja hyräillä hiljaa. Jos hän itkee kovasti, ota syliin, kunnes hän rauhoittuu, ja laske sitten takaisin.

2. 2

   Muutaman illan jälkeen: tuoli hieman kauemmas. Nyt istut suunnilleen puolivälissä ovea kohti. Lohduttaminen on edelleen sallittua, etenkin äänellä. Saat nousta aina kun lapsi tarvitsee sinua – ja sen jälkeen istut takaisin paikallesi.

3. 3

   Myöhemmin: tuoli ovelle. Olet yhä näkyvissä ja kuultavissa, mutta et enää kosketusetäisyydellä.

4. 4

   Lopuksi: oven ulkopuolelle. Ovi jää raolleen, olet kuulomatkan päässä. Jossain vaiheessa poistut hyvän yön lauseen jälkeen ja palaat, kun lapsi kutsuu.

Kuinka kauan kukin vaihe kestää, päätätte te. Hyvä nyrkkisääntö on tämä: siirry eteenpäin vasta, kun nykyinen vaihe sujuu hyvin kahtena tai kolmena iltana peräkkäin. Ja ota rauhassa askel takaisin, jos väliin tulee infektio tai kehitysharppaus. Jos lapsesi nukkuu samassa makuuhuoneessa kanssanne, viimeisessä vaiheessa poistut vain huoneesta ja palaat omaan nukkumaanmenoaikaasi – omaa lastenhuonetta ei tätä varten tarvita.

Mikä auttaa

• Pysy ystävällisenä mutta vähän tylsänä: hiljainen ääni, himmeä valo, ei leikkiä, ei puhelinta. Yöllä lapsesi ei tarvitse viihdettä vaan rauhaa ja tunnetta siitä, että olet läsnä.

• Yöllä samalla tavalla kuin illalla: Jos lapsesi herää, istut siihen paikkaan, jossa juuri nyt menetelmässä olette. Näin tilanne on hänelle joka kerta samanlainen.

• Harjoitelkaa päivällä pieniä eroja: Nukahtaminen on lapselle aina myös hetkellinen ero sinusta. Jos hän kokee päivällä, että äiti tai isä menee hetkeksi pois ja palaa luotettavasti takaisin – piiloleikissä tai vaikka isovanhemman luona – irti päästäminen onnistuu illalla usein helpommin.

• Turvaesine 1-vuotiaasta alkaen: Taaperoille pieni pehmolelu tai unirätti voi helpottaa siirtymää. Ensimmäisen elinvuoden aikana sängyssä ei kuitenkaan pidä olla pehmeitä esineitä.

Moni vanhempi pohtii, ”saako” lasta vielä ruokkia yöllä. Lyhyt vastaus: saa. Lastenlääketieteen ja unilääketieteen asiantuntijatahot katsovat kyllä, että terveet yli 6 kuukauden ikäiset vauvat eivät yleensä enää tarvitse yöllä ateriaa. Se on arvio ravitsemuksellisesta tarpeesta, ei kehotus lopettaa imetystä: WHO suosittelee imetystä kiinteiden ruokien rinnalla 2-vuotiaaksi ja sen jälkeenkin, ja monelle siihen kuuluu myös yöimetys. Sinun ei tarvitse lopettaa sitä niin kauan kuin se sopii teille molemmille.

Hyödyllistä on katsoa tarkasti: juoko lapsesi yöllä oikeasti, pitkään ja rauhallisesti? Vai imeekö hän vain muutaman vedon ja nukahtaa heti uudelleen? Jälkimmäisessä tapauksessa rinta tai pullo on enemmän nukahtamisapu kuin ateria. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä harvemmin nälkä on heräämisen syy.

Jos haluat vähentää yösyömisiä, etene lempeästi

• Huolehdi päivällä riittävästä maidosta ja iästä riippuen myös kiinteästä ruoasta, jotta lapsi lähtee yöhön kylläisenä.

• Vähennä yksi yöateria kerrallaan, älä kaikkia samalla kertaa.

• Lyhennä ateriaa vähitellen tai laita pulloon hieman vähemmän kerrallaan sen sijaan, että jätät sen pois yhdessä yössä. Vähemmän tarkoittaa vain pienempää määrää. Jauhe annostellaan aina täsmälleen pakkauksen ohjeen mukaan, eikä maitoa saa koskaan laimentaa.

• Jos mahdollista, toinen läheinen aikuinen hoitaa yöllä lohduttamisen. Silloin rinta ei ole heti saatavilla.

• Yöpullon varalle pidä keitettyä vettä puhtaassa termospullossa ja sekoita jauhe vasta juuri ennen syöttämistä. Valmista maitoa ei pidä säilyttää lämpimänä, ja tähteet heitetään pois.

• Jos rinta pingottuu, kun yksi syöttö jää pois, lypsä käsin vain sen verran maitoa, että olo helpottuu, ja viilennä. Tyhjäksi pumppaaminen kiihdyttää maidon muodostumista. Jos rinnassa on kova, punoittava, kivulias kohta ja sinulla on kuumetta tai flunssainen olo, hakeudu lääkärin arvioon.

Jos lapsesi ei saa painoa hyvin, on sairas tai olet epävarma, keskustele yösyömisistä neuvolassa.

Usein vähemmän on enemmän: jos muutatte kaiken yhtä aikaa, ette lopulta tiedä, mikä auttoi. Näin voitte edetä:

1. 1

   Havainnoi: Kirjaa 1–2 viikon ajan ylös, milloin lapsesi nukahtaa, herää, syö ja juo ja mikä auttoi yöllä. Asiantuntijat suosittelevat tällaista unipäiväkirjaa, koska yksittäiset yöt vaihtelevat paljon. Oli välineenä paperi tai Moonsleepin kaltainen sovellus, johon kirjaat unen ja syömiset yhdellä napautuksella, tärkeintä on, että kaikki lasta hoitavat kirjaavat samaan paikkaan.

2. 2

   Säädä perusasiat kuntoon: Suuntaa nukkumaanmenoaika, valveillaolojaksot ja iltarutiini yllä olevien suunta-arvojen mukaan ja anna niiden pyöriä noin viikon ajan. Joskus ongelma pienenee jo sillä.

3. 3

   Valitkaa yksi muutos: joko pienennätte yhtä nukahtamisapua tai aloitatte tuolimenetelmän. Moni perhe aloittaa illan nukahtamisesta, toiset taas harjoittelevat mieluummin ensin päivän ensimmäisillä päiväunilla, kun kaikki ovat levänneempiä.

4. 4

   Pysykää siinä: Antakaa jokaiselle vaiheelle muutama ilta. Yksi huono ilta välissä on normaalia eikä tarkoita, ettei homma toimisi.

5. 5

   Tehkää yhteenveto noin kahden viikon jälkeen: Nukahtaako lapsesi nopeammin? Oletteko yöllä hereillä harvemmin tai lyhyemmän aikaa? Vaikuttaako hän päivällä tasapainoisemmalta? Pienetkin edistysaskeleet lasketaan. Jos mikään ei liiku, valittu tapa ei ehkä sovi teille tai taustalla on jotain muuta.

Sairas, hampaita tulossa, lomalla? Silloin pidätte tauon. Sairas lapsi tarvitsee juuri niin paljon läheisyyttä kuin tarvitsee, ja myös rokotuksen jälkeisinä päivinä sitä voi olla enemmän. Hampaiden puhjetessa kyse on yleensä vain muutamasta päivästä: suuressa tutkimuksessa oireita oli enemmän neljä päivää ennen puhkeamista ja kolme päivää sen jälkeen. Tärkeää on vain löytää sen jälkeen takaisin omaan rytmiinne ennen kuin poikkeuksesta tulee uusi tapa.

Milloin pysähdytte: Pitäkää tauko tai palatkaa askel taaksepäin, jos lapsesi oksentaa kiihtymyksestä, joutuu paniikkiin eikä rauhoitu kunnolla edes sylissä tai muuttuu päivällä selvästi pelokkaammaksi, takertuvammaksi tai ruokahaluttomammaksi. Ja myös silloin, jos tapa tuntuu sinusta väärältä.

Jos olette kaksin, sopikaa etukäteen, mitä teette, jos lapsi itkee, kuka ottaa mitkäkin illat ja milloin arvioitte yhdessä, miten menee.

Se, miten lapset nukkuvat, on myös kulttuurikysymys. Hoitosuosituksissa unirytmiä kuvataan kulttuuristen odotusten, elämäntilanteen, kasvatukseen liittyvien näkemysten ja lapsen temperamentin yhteispelinä. Joissakin perheissä taapero imetetään itsestään selvästi uneen, toisissa 1-vuotias nukkuu omassa huoneessaan. Yöllinen heräily on silti normaalia, ja läheisyyden tarve kuuluu jokaiseen lapseen syntymästä alkaen.

Tämän suosituksen mukaan uni vaatii hoitoa vasta silloin, kun se haittaa lasta tai perhettä pysyvästi ja merkittävästi. Kaikki sitä ennen on teidän päätöksenne. Ei ole mitään kilpailua siitä, kenen lapsi nukahtaa ensin yksin. Eikä kukaan saa sanella sinulle, kuinka paljon läheisyyttä lapsesi yöllä saa – ei suuntaan eikä toiseen.

Yksi raja kuitenkin on, eikä se liity kasvatustyyliin: turvallinen nukkumispaikka. Turvallisinta on, että vauvasi nukkuu ensimmäisen elinvuoden ajan omassa sängyssään tai sivuvaunusängyssä teidän makuuhuoneessanne.

Jotkin asiat menevät ohi itsestään, toiset eivät: varsinaiset uniongelmat jatkuvat ilman ohjausta usein kouluikään asti. Avun hakeminen ei siis ole epäonnistumista – eikä sinun tarvitse odottaa siihen asti, että olet täysin epätoivoinen. Monet palvelut, kuten neuvola, ovat maksuttomia; yksityinen unikonsultti on maksullinen:

• Neuvola: Siellä voidaan selvittää, onko huonon unen taustalla jokin fyysinen syy, ja ohjata tarvittaessa erikoistuneen tuen piiriin lähellä teitä. Sinun ei tarvitse odottaa seuraavaa rutiinitarkastusta.

• Yksityinen unikonsultti: Suomessa ei ole Saksan kaltaisia Schreiambulanz-vastaanottoja, mutta yksityinen unikonsultti (unikonsultti) auttaa myös silloin, kun vauvat ja taaperot nukkuvat hyvin huonosti. Ensimmäinen käynti voi kestää noin kaksi tuntia ja sisältää perusteellisen keskustelun ja konkreettisia neuvoja. Kysy hinta aina etukäteen.

• Varhaisen tuen palvelut ja perheneuvonta: Monilla paikkakunnilla on maksuttomia palveluja, jotka neuvovat pienten lasten perheitä ja voivat tarvittaessa ohjata esimerkiksi perhetyöhön, kätilön tukeen tai lastenhoidon ammattilaisten apuun. Tietoa saat omalta hyvinvointi- tai terveyspalvelujen alueeltasi. Myös perheneuvolat auttavat, jos uni alkaa hallita koko arkea.

• Vanhempien tukipuhelin: Suomessa MLL:n Vanhempainpuhelimesta (0800 92277) saat puhua maksutta ja nimettömänä ihmisen kanssa, joka kuuntelee.

• Jos voit henkisesti huonosti: Synnytykseen liittyvissä mielenterveyden kriiseissä apua tarjoaa monilla alueilla vertaistuki- tai kriisijärjestö, esimerkiksi Äimä ry. Tämä koskee myös isiä: noin joka kymmenes kokee synnytyksen aikoihin masennuksen. Hyviä ensimmäisiä yhteydenottopaikkoja ovat myös oma lääkäri, gynekologi tai, jos sinulla on sellainen, kätilö. Ympäri vuorokauden tavoitat myös MIELI Kriisipuhelimen numerosta 09 2525 0111.

Jos tunnet menettäväsi malttisi: Laita lapsesi turvalliseen paikkaan, esimerkiksi pinnasänkyyn, poistu hetkeksi huoneesta ja hengitä syvään. Käy katsomassa häntä muutaman minuutin välein ja pyydä apua. Älä koskaan ravistele vauvaasi – se voi aiheuttaa vakavia, elinikäisiä vaurioita. Sano tämä myös kaikille, jotka hoitavat lastasi. Jos näin on jo käynyt tai pelkäät, että joku on ravistellut lastasi, vie hänet heti päivystykseen tai soita 112, vaikka hän vaikuttaisi aluksi normaalilta.

Se, muutatteko jotain, milloin ja miten, on teidän päätöksenne. Aloittakaa perusasioista: terve lapsi, kylläinen olo, ikään sopiva rytmi ja iltarutiini, josta lapsesi pitää. Usein se helpottaa jo paljon.

Ja jos otatte seuraavan askeleen, tehkää se omassa tahdissanne ja tavalla, jossa tunnet yhä olevasi oma itsesi. Lapsesi ei opi siinä vain nukahtamaan yksin. Hän oppii myös, että olet läsnä silloin, kun hän tarvitsee sinua. Nämä kaksi sopivat erinomaisesti yhteen.