Vastasyntynyt ei nuku yöllä

Jo kohdussa, noin raskausviikolta 36 alkaen, vauva vaihtelee unen, unennäön ja valveen välillä. Vihjeet siitä, onko ulkona päivä vai yö, se saa siellä ennen kaikkea sinulta: kehosi öisin tuottama unihormoni melatoniini kulkeutuu istukan kautta myös vauvalle. Sen aivoissa oleva sisäinen kello, pieni kehon vuorokausirytmejä ohjaava keskus, on kyllä olemassa jo ennen syntymää. Se ei vain vielä toimi itsenäisesti.

Syntymän jälkeen tämä yhteys katkeaa, ja yhtäkkiä tahtia määrittää ennen kaikkea nälkä. Ensimmäisinä viikkoina vauva nukkuu vuorokaudessa yhteensä noin 14–18 tuntia – mutta jaksoissa, jotka kestävät noin puolesta tunnista kolmeen tuntiin ja jakautuvat päivän ja yön yli. Välissä se herää, koska sen täytyy syödä, aivan riippumatta siitä, paistaako aurinko vai kuu. Vauvallesi kello kaksi yöllä on yksinkertaisesti seuraavan syötön aika.

Myöskään sitä melatoniinia, joka tekee sinut illalla uneliaaksi, vauva ei vielä tuota itse päivän ja yön tahdissa. Tutkimuksissa täysiaikaisina syntyneillä vauvoilla löytyi ennen 9.–12. elinviikkoa vain vähän merkkejä tällaisesta rytmistä. Muutkin vuorokausirytmit, kuten unen ja valveen vaihtelu sekä muut hormonit, erottuvat yleensä selvemmin vasta toisen elinkuukauden jälkeen. Karkeasti sanoen: noin 4–6 viikon iästä alkaen uni alkaa vähitellen säännöllistyä. Noin 8–12 viikon iästä alkaen päivä ja yö alkavat erottua selvemmin, ja oma melatoniinin tuotanto käynnistyy. Noin 10 viikon iästä alkaen pisin unijakso pitenee monilla vauvoilla huomattavasti, ja 3–6 kuukauden iässä päivä–yö-rytmi vakiintuu. Siksi pimeys ei vielä vaikuta vauvaasi samalla tavalla kuin sinuun.

Tarkoittaako tämä, että siihen asti täytyy vain odottaa? Ei. Sisäinen kello oppii signaaleista, ja niistä vahvin on valo. Tutkimuksessa, jossa seurattiin 4–12 viikon ikäisiä vauvoja, heidän aktiivisuusrytminsä määräytyi 12 viikon iässä jo selvästi sen mukaan, kuinka paljon valoa he saivat päivän aikana. Tästä riippumatta rytmi liittyi jo neljännestä elinviikosta alkaen myös äitien päivärytmiin. Toisessa 6–12 viikon ikäisiä vauvoja koskeneessa tutkimuksessa havaittiin, että ne, joiden unesta suurempi osa sijoittui yöhön, olivat saaneet enemmän valoa varhaisiltapäivällä. Tämä ei todista syy-seuraussuhdetta, mutta se on rohkaiseva vihje. Valoisat, elävät päivät ja pimeät, rauhalliset yöt ovat kieltä, jota vauvan sisäinen kello ymmärtää.

Jos vauva syntyi ennenaikaisesti, tähän menee yleensä hieman enemmän aikaa. Eräässä tutkimuksessa melatoniiniryhtmi alkoi vauvoilla, jotka olivat syntyneet keskimäärin noin seitsemän viikkoa etuajassa, noin yhdeksän viikkoa myöhemmin kuin täysiaikaisina syntyneillä. Siksi kannattaa seurata korjattua ikää eli aikaa lasketusta ajasta lähtien.

Joillakin vauvoilla rytmi menee aluksi juuri päinvastoin. Päivällä ne nukkuvat pitkään ja sikeästi – vaunuissa, sylissä, isovanhempien vierailulla. Illalla ne virkistyvät ja ovat esimerkiksi kello 23:n ja 3:n välillä kaikkein hereimmillään. Se ei ole luonteenpiirre eikä merkki kasvatuksen epäonnistumisesta, vaan seurausta sisäisestä kellosta, joka ei vielä toimi yksin. Useimmiten tämä helpottaa, kun rytmi kypsyy – usein noin kahdeksannen viikon tienoilla.

Päivä–yö-sekaannusta ei voi lopettaa nappia painamalla, mutta sitä voi lempeästi lyhentää. Tärkein keino ensimmäisinä viikkoina ovat syötöt. Kunnes vauva on saavuttanut syntymäpainonsa uudelleen ja paino nousee hyvin – yleensä noin 10–14 päivän kuluttua – suositus on tarjota päivällä maitoa viimeistään noin kolme tuntia edellisen syötön alkamisesta ja herättää vauva siihen tarvittaessa lempeästi. Neljä tuntia on yläraja, ei tavoite. Näin syötöt ja valvejaksot siirtyvät enemmän päivään, eikä yölle jää niistä yhtä paljon.

Lempeä herättäminen onnistuu usein näin: avaa unipussi, vaihda puhdas vaippa, juttele muutama sana, pidä vauvaa pystyasennossa tai silitä sen jalkapohjia. Joskus tarvitaan kaksi tai kolme yritystä. Tarkoitus ei ole pitää vauvaa pitkään hereillä, vaan auttaa sitä saamaan päivään muutama syöttö enemmän.

Mikä taas ei auta: vauvan pitäminen päivällä väkisin hereillä, jotta se olisi yöllä väsyneempi. Yliväsyneet vauvat nukahtavat usein jopa vaikeammin, myös yöllä. Nyrkkisääntö kuuluu siis: herätä syömään kyllä, pidä väkisin hereillä ei.

Ilmeisin syy siihen, miksi vastasyntynyt herää yöllä, on nälkä. Sen mahaan mahtuu aluksi vain vähän: ensimmäisenä päivänä yhtä syöttöä kohden usein vain noin 2–10 ml, ja vasta kolmantena tai neljäntenä päivänä noin 30–60 ml. Tämä koskee myös pulloruokintaa – seuraa vauvan kylläisyyden merkkejä, älä asteikkoa. Rintamaito myös sulaa nopeammin kuin korvike. Siksi imetetyt vauvat syövät ensimmäisen kuukauden aikana yleensä 1,5–3 tunnin välein, pulloruokitut yleensä 2–4 tunnin välein – aina edellisen syötön alusta seuraavan alkuun laskettuna, suuntaa antavasti eikä minuuttiaikatauluna. Yhteensä syöttöjä on tavallisesti 8–12 vuorokaudessa, ja osa niistä osuu väistämättä yöhön.

Yösyötöt eivät siis tässä iässä ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan osa suunnitelmaa. Noin kuuden kuukauden ikään asti on tavallista, että vauva herää yöllä vähintään kerran syömään, ja monilla – etenkin imetetyillä – tätä jatkuu selvästi pidempään. Ensimmäisinä päivinä tilanne on jopa päinvastoin: kunnes vauva on saavuttanut syntymäpainonsa uudelleen, sen ei pitäisi olla yöllä ilman syöttöä yli noin neljää tuntia. Jos se ei herää itse, herätä se lempeästi.

Monet vauvat syövät lisäksi erityisen usein iltaisin ja yön ensimmäisellä puoliskolla, joskus lähes tunnin välein. Tämä niin sanottu tiheän imun kausi eli cluster feeding on normaalia eikä tarkoita, ettei maitoa olisi tarpeeksi. Sen, saako vauva riittävästi, huomaa muista asioista: siitä, että märkiä vaippoja tulee noin viidennestä elinpäivästä alkaen vähintään kuusi päivässä, ja siitä, että paino nousee hyvin. Myös vaiheet, jolloin vauva haluaa kahden–kolmen päivän ajan, joskus jopa viikon, syödä selvästi tavallista useammin, ovat normaaleja. Niitä kutsutaan usein kasvupyrähdyksiksi. Niille ei kuitenkaan ole tarkkaa kalenteria, vaikka jotkin listat antavat niin ymmärtää.

Jokainen yösyöttö sujuu yleensä helpommin, kun reagoit varhain. Nälkä näkyy usein jo ennen itkua: vauva maiskuttelee, nuolee huuliaan, työntää kieltä ulos, kääntää päätään etsivästi ja vie kättä toistuvasti suulleen. Itku on pikemminkin myöhäinen nälkämerkki. Jos vauva ehtii itkeä itsensä kunnolla kiihtyneeksi, sen on usein vaikeampi syödä rauhassa.

Juodessaan vauva nielee usein hieman ilmaa. Jotkut vauvat saavat sen helposti pois, toiset tarvitsevat apua. Siihen, sopiiko röyhtäyttäminen paremmin syötön aikana vai sen jälkeen, ei ole yhtä oikeaa sääntöä, ja muutama minuutti riittää yleensä. Kolme asentoa toimivat usein hyvin:

• Olkapäätä vasten: vauvan leuka lepää olkapäälläsi, toinen käsi tukee päätä ja niskaa, toinen silittää tai taputtelee hellästi selkää. Joitakin vauvoja auttaa, jos kävelet samalla rauhallisesti ympäriinsä.

• Istuen sylissäsi: vauva istuu pystyasennossa kasvot poispäin sinusta. Toinen käsi tukee rintaa ja leukaa painamatta kaulaa, toinen hieroo selkää.

• Mahallaan polviesi päällä: vauva makaa poikittain sylissäsi, tuet sen leukaa ja silität selkää.

Jos vauva osoittaa merkkejä vatsavaivoista – itkee, kaartaa selkäänsä, vetää jalkoja koukkuun, puristaa nyrkit – hellät pyörivät liikkeet selässä tai hitaat polkuliikkeet jaloilla voivat auttaa. Moni vauva rauhoittuu myös, kun se on hereillä mahallaan kyynärvarrellasi tai polviesi päällä ja silität sen selkää. Tämä on nimenomaan hereillä olevien hetkien asento sylissäsi, ei koskaan nukkuma-asento.

Se, että syötön jälkeen tulee vähän maitoa takaisin, on nuorilla vauvoilla tavallista. Useimmiten pulauttelu alkaa ennen kahdeksatta viikkoa ja helpottaa ensimmäisen vuoden aikana. Auttaa, jos pidät vauvaa syödessä mahdollisimman pystyasennossa, pidät välillä röyhtäytystaukoja ja kannat sitä syötön jälkeen vielä hetken pystyasennossa. Nukkumaan vauva kuuluu silti selälleen tasaiselle alustalle. Kohotettu pääty, kiilatyyny tai vino vauvan lepopaikka eivät auta pulautteluun eivätkä ole turvallisia nukkumiseen.

Ja sitten on itku, jolle ei näytä olevan selvää syytä. Vastasyntyneet itkevät ensimmäisinä viikkoina usein 1–4 tuntia päivässä, tavallisesti eniten myöhäisiltapäivällä ja illalla. Itkun määrä lisääntyy tyypillisesti noin kuudenteen viikkoon asti ja vähenee sitten taas. Kolmannen tai neljännen kuukauden kohdalla se helpottaa useimmilla selvästi. Jos vauva itkee useampana kuin kolmena päivänä viikossa yli kolme tuntia päivässä ja tätä jatkuu yli kolme viikkoa, asiantuntijat puhuvat pitkittyneestä runsaasta itkusta. Se ei johdu vanhempien väärästä toiminnasta. Usein taustalla on se, että vauva kuormittuu vaikutelmista ja sen on vaikea rauhoittua uneen.

Silloin auttaa usein ennemmin vähemmän kuin enemmän: rauhallinen, hämärä huone, kehokontakti, tasainen keinuttelu tai hidas kävely, hiljainen hyräily, imeminen rinnalla tai tutilla. Jos imetät, tutin kanssa kannattaa odottaa, kunnes imetys on lähtenyt hyvin käyntiin, yleensä 3–4 viikon ikään asti. Moni vauva levottomoituu enemmän, jos sille kokeillaan kiireessä temppu toisensa perään. Myös kantaminen voi auttaa: eräässä tutkimuksessa vauvat, joita kannettiin paljon tavallisen lisäksi, itkivät kuuden viikon iässä selvästi vähemmän, etenkin iltaisin. Myöhemmässä tutkimuksessa tätä vaikutusta ei kuitenkaan nähty vauvoilla, jotka itkivät jo valmiiksi hyvin paljon. Kantamisesta ei siis ole haittaa, mutta se ei ole taikakeino.

Jos huomaat kärsivällisyytesi loppuvan, se ei ole epäonnistumista vaan merkki siitä, että tarvitset tauon. Laita vauva turvallisesti selälleen omaan sänkyynsä, poistu muutamaksi minuutiksi huoneesta ja hengitä, tai anna vauva hetkeksi toiselle aikuiselle. Älä koskaan ravistele vauvaa. Ravistelu voi aiheuttaa erittäin vakavia vammoja ja voi olla hengenvaarallista. Hae tukea heti, kun tunnet olevasi kuormittunut – ei vasta silloin, kun itku täyttää pitkittyneen runsaan itkun kriteerit: neuvolasta, terveysasemalta tai MLL:n Vanhempainpuhelimesta 0800 92277 (maksuton ja nimetön). Yöllä saat apua ympäri vuorokauden MIELI Kriisipuhelimesta, puh. 09 2525 0111.

Se kuulostaa ristiriitaiselta, mutta kuuluu vastasyntyneen arkeen: vauva, joka on ollut liian pitkään hereillä, ei nuku paremmin vaan usein nukahtaa vaikeammin. Ja vastasyntynyt jaksaa olla hereillä vain lyhyen aikaa kerrallaan. Aluksi se on yleensä 35–75 minuuttia, syöminen ja vaipanvaihto mukaan luettuna. Noin kahden kuukauden iässä yleensä 60–90 minuuttia, 3,5 kuukauden iässä noin 75–140 minuuttia. Nämä valveikkunat perustuvat käytännön kokemukseen, eivät lääketieteelliseen hoitosuositukseen. Ota ne suuntaa antaviksi, loput kertoo vauva itse: se kääntää katseensa pois, tuijottaa tyhjyyteen lasittuneesti, haukottelee, kurtistaa otsaansa, puristaa nyrkkejä, kitisee tai hakee läheisyyttäsi.

Pituuden lisäksi merkitystä on sillä, mitä valveajan aikana tapahtuu. Vauvalle, jolle valo ja äänet vielä vähän aikaa sitten kulkeutuivat vain vaimeina, aivan tavallinenkin päivä on täynnä vaikutelmia: ääniä, kasvoja, tuoksuja, käsiä, liikettä. Iltapäivän jälkeen, johon on mahtunut paljon vieraita, kierros vilkkaalla ostoskadulla tai perhejuhla, ilta voi joskus olla erityisen levoton. Se ei tarkoita, että teidän pitäisi pysyä kotona. Mutta päivästä kannattaa tehdä vähän lempeämpi näin:

• Sovi vierailut mieluummin aamupäivään kuin myöhäiseen iltapäivään.

• Älä anna vauvan kiertää sylistä toiseen, jos se jo kitisee. Silloin yksi tuttu ihminen ja rauhallinen huone riittävät.

• Jätä iltaa ennen rauhallinen tunti: himmeää valoa, vähän ohjelmaa, paljon kehokontaktia.

• Vie vauva mieluummin hieman liian aikaisin kuin liian myöhään seuraaville unille heti, kun näet ensimmäiset väsymyksen merkit.

Jotkut vauvat nukkuvat päivällä tuntikausia sylissä, mutta heräävät omassa sängyssä taas 20 minuutin kuluttua. Taustalla ei ole uhmaa. Vastasyntynyt on täysin riippuvainen siitä, että joku on paikalla lämmittämässä, ruokkimassa ja lohduttamassa, kun se ilmaisee tarvitsevansa jotakin. Näin pientä vauvaa ei voi pilata huomiolla. Päinvastoin: vauvat, joiden viesteihin vastataan ensimmäisten kuukausien aikana nopeasti, itkevät kokonaisuudessaan yleensä vähemmän.

Yötä ajatellen tämä tarkoittaa: vauva nukkuu ensimmäisen elinvuoden ajan turvallisimmin omassa sängyssään vanhempien makuuhuoneessa. Omaksi sängyksi lasketaan pieni vauvasänky, kehto ja pinnasänky sekä myös sivuvaunusänky, joka on kiinnitetty vanhempien sänkyyn tukevasti ja ilman rakoa. Näin olet tarpeeksi lähellä kuullaksesi vauvan ja päästäksesi sen luo nopeasti, mutta sillä on silti oma turvallinen paikkansa. Moni vauva rauhoittuu helpommin, jos kätesi lepää hetken sen vatsalla sänkyyn laskemisen jälkeen tai hyräilet hiljaa.

Päivällä saat antaa läheisyyttä juuri niin paljon kuin teille molemmille sopii: kantamista, sylittelyä, ihokontaktia. Kantorepussa tai kantoliinassa huolehdi siitä, että vauvan kasvot pysyvät näkyvissä, nenä ja suu vapaina eikä pää painu kankaaseen. Leuka ei saa olla rinnassa kiinni – vähintään sormenleveyden verran tilaa – ja vauvan pitää olla niin korkealla ja tiiviisti sinua vasten, että voit suudella sen päätä. Jos se nukahtaa rinnallesi, pysy itse hereillä. Jos huomaat torkahtavasi, siirrä vauva sänkyynsä.

Miten siis näytät vauvallesi, milloin on päivä? Et tiukalla aikataululla, vaan monilla pienillä signaaleilla, jotka toistuvat joka päivä:

• Merkitse aamu. Valitse suunnilleen sama aika päivän alulle, esimerkiksi kello 6:n ja 8:n välistä. Tähän aikaan osuva syöttö on päivän ensimmäinen: verhot auki, valot päälle, yövaatteet pois ja päivävaatteet päälle, iloinen ”huomenta”. Talvella ulkona voi olla tähän aikaan vielä pimeää – kirkas sisävalo kertoo vauvalle silti, että nyt on päivä. Vauvasi ei vielä ymmärrä sanoja, mutta se kokee, että joka päivä jotakin muuttuu suunnilleen samaan aikaan.

• Tankkaa päivänvaloa. Istu vauvan kanssa ikkunan ääreen, vietä valveajat päivän valoisimmassa huoneessa ja käykää kävelyllä – mielellään myös varhaisiltapäivällä. Ulkona sääntö on: varjoon. Vauvat eivät kuulu suoraan auringonpaisteeseen ensimmäisen elinvuoden aikana. Älä peitä vaunuja kankaalla, sillä sen alle kertyy kuumuutta – aurinkovarjo tai -suoja, jonka alla ilma kiertää, on parempi.

• Päiväunet valoisassa. Torkut voivat olla olohuoneessa, päivänvalossa ja tavallisten arjen äänten keskellä. Sinun ei tarvitse kuiskata, laskea kaihtimia tai hiipiä varpaillasi. Juuri tämä kontrasti auttaa vauvaa erottamaan päivän ja yön. Turvallisesti vauva nukkuu silti vain selällään ja tukevalla, tasaisella alustalla, esimerkiksi pienessä vauvasängyssä, vaunukopassa tai matkasängyssä – ei sohvalla, imetystyynyllä, babynestissä tai sitterissä.

• Täytä valveajat elämällä. Kun vauva on hereillä ja tyytyväinen, juttele sille, laula, näytä kasvosi läheltä, kanna sitä ympäri kotia ja kerro, mitä teet. Myös lyhyet hetket vatsallaan hereillä ja valvonnassasi kuuluvat mukaan. Paljoa aikaa tähän ei tarvita, sillä vastasyntyneen valveikkuna täyttyy nopeasti.

• Ota vauva mukaan omaan päivääsi. Aamiainen, pyykkien järjestely, puhelu, kävelylenkki: vauva saa olla mukana. Tutkimuksissa on viitteitä siitä, että vauvat suuntautuvat jo ensimmäisinä viikkoina myös hoivaajiensa rytmiin. Tavallinen päiväsi toimii siis tahdin antajana.

Minkään näistä ei tarvitse onnistua täydellisesti. Ratkaisevaa on, että päivä ja yö tuntuvat vauvalle erilaisilta – ei vain yhtenä päivänä, vaan viikosta toiseen.

Yö on päivän vastakohta: kaikki tehdään vaimennetusti. Vauva saa sen, mitä tarvitsee – maitoa, puhtaan vaipan tarvittaessa ja läheisyyttäsi – mutta ei viihdeohjelmaa. Näin se oppii yö yöltä: täällä ei jää mistään paitsi.

Moni asia helpottuu, kun valmistelet yön jo ennen sen alkua. Laita sängyn viereen pieni yöpiste:

• heikko, lämminsävyinen valo, jonka saat päälle yhdellä kädellä ja joka riittää juuri turvalliseen näkemiseen – ei kattovaloa

• vaippoja, kosteuspyyhkeitä tai pesulappu, alusta vaipanvaihtoon ja varabody

• harso sekä lasi vettä ja pieni välipala itsellesi – kuumaa juotavaa ei kannata juoda silloin, kun vauva on sylissäsi

• jos annat pullosta: joka ilta vastakeitettyä vettä termospulloon ja mitattu jauhemäärä puhtaaseen, kuivaan annostelijaan. Valmista pullo vasta silloin, kun vauva haluaa syödä: pese kädet, kaada pulloon ensin vesi ja lisää vasta sitten jauhe. Toisin päin maidosta tulee liian väkevää, ja se kuormittaa vauvan nestetasapainoa. Valmista maitoa ei pidä säilyttää lämpimänä eikä tähteitä käyttää myöhemmin.

Kun vauva ilmoittaa itsestään, yö voi kulkea näin:

1. 1

   Kuuntele hetki. Kaikki ähinät ja nykäykset eivät tarkoita, että vauva on hereillä – kevyessä, aktiivisessa unessa ne kuuluvat asiaan. Tarkoitus on muutama sekunti tai minuutti, pari enintään. Jos äänet muuttuvat vaativammiksi tai näkyy nälkämerkkejä, mene heti vauvan luo ennen kuin se ehtii itkeä itsensä kiihtyneeksi.

2. 2

   Pidä valo pois päältä. Yövalo riittää. Himmeälle myös puhelimesi näyttö – tai jätä se kokonaan katsomatta. Kirkas valo viestii: päivä. Kesän valoisina öinä pimennysverho tai -kaihdin auttaa pitämään huoneen pimeänä.

3. 3

   Syötä rauhallisesti. Vähän sanoja, hiljainen ääni, ei leikkiä. Hymyillä saa toki, mutta laulut ja hassuttelut kannattaa säästää aamuun.

4. 4

   Lyhyt röyhtäytys. Tavallisesti riittää, että pidät vauvaa pystyasennossa minuutin tai kaksi.

5. 5

   Vaihda vaippa vain tarvittaessa. Kakan, hyvin täyden vaipan tai ärtyneen ihon vuoksi kyllä, muuten mieluummin ei. Jos vaihdat, tee se nopeasti, hämärässä ja lämpimin käsin – ja sängyllä tai hoitopaikalla pidä aina toinen käsi vauvan päällä.

6. 6

   Takaisin omaan sänkyyn. Selälleen, unipussiin – ja sinäkin takaisin makuulle.

Entä jos vauva on puoli kolmelta kylläinen, kuiva ja täysin hereillä? Silloin on silti yö. Pysy hämärässä makuuhuoneessa, pidä vauvaa sylissä tai laske se sänkyynsä ja pysy vieressä, hyräile hiljaa. Ei televisiota, ei olohuoneen valoja, ei leikkiä. Se voi tuntua hukkaan menevältä ajalta, mutta juuri tämä on viesti, jonka halutaan menevän perille. Jos vauva näyttää taas nälkäiseltä, tarjoa maitoa. Kun silmäluomet alkavat painua, laske se makuulle.

Ja muista itsesi: jos teitä on kaksi aikuista, jakakaa yöt niin, että kumpikin saa ainakin yhden pidemmän yhtenäisen unijakson.

Rutiinit ovat vauvalle kuin tienviittoja. Lastenlääkärien asiantuntijajärjestöt suosittelevat tekemään yöstä tietoisesti erilaisen kuin päivästä, sillä toistuvista rutiineista vauva voi oppia tunnistamaan, että on nukkumaanmenon aika. Tämän voi aloittaa jo ensimmäisinä viikkoina. Kyselyssä, johon osallistui hyvin pienten, 1–15 viikon ikäisten vauvojen vanhempia, iltarutiinin omaavat vauvat nukkuivat yöllä pidemmissä jaksoissa ja olivat yöllä hereillä lyhyemmän ajan. Myös vanhempien uni häiriintyi vähemmän. Tämä ei todista, että ero johtuisi pelkästä rutiinista, mutta kannattaa silti kokeilla.

Tähän ei vielä tarvita tarkkaa kellonaikaa. Ensimmäisinä viikkoina monella vauvalla ei vielä ole selvää nukkumaanmenoaikaa. Sido rutiini siis hetkeen, joka toistuu joka ilta muutenkin, esimerkiksi viimeiseen syöttöön ennen kuin menet itse nukkumaan. Kun muutaman viikon kuluttua alkaa näkyä, mihin aikaan vauva tulee illalla itsestään uniseksi, siirrät rutiinin siihen hetkeen.

Sisältöä tärkeämpää on se, että vaiheet tulevat joka ilta samassa järjestyksessä. Muutama rauhallinen minuutti riittää, esimerkiksi näin:

1. 1

   Himmennä valo, hiljennä äänet, sammuta televisio.

2. 2

   Puhdas vaippa, yöpuku, unipussi.

3. 3

   Illan viimeinen syöttö rauhallisessa ympäristössä.

4. 4

   Aina sama lause tai lyhyt laulu, esimerkiksi ”Nyt on yö. Minä olen tässä.”

5. 5

   Nukkumaan – selälleen, omaan sänkyyn.

Kylvyn ei tarvitse olla joka ilta: 1–2 kertaa viikossa riittää vauvalle aivan hyvin. Jos vauva nauttii vedestä, kylpy voi silti olla ihana osa rutiinia, mieluiten silloin kun se on hereillä eikä nälkäinen. Sillä, kuka rutiinin tekee, ei ole suurta väliä. Jos puoliso, isoäiti tai lastenhoitaja tekee samat vaiheet samassa järjestyksessä, viesti pysyy samana. Ja jos vaikutus ei näy heti, se on normaalia: rutiini ei ole kytkin, vaan tapa, joka saa merkityksen viikkojen kuluessa.

Ehkä olet kuullut, että tuttavan vauva ”nukkui koko yön” jo kahdeksan viikon iässä. Niinkin voi käydä, mutta se ei ole mittapuu. Ensimmäisinä kuukausina ei yksinkertaisesti voi odottaa, että vauva nukkuisi läpi yön, ja yösyötöt kuuluvat asiaan noin kuuden kuukauden ikään asti. Yhtenäinen noin kuuden tunnin unijakso muodostuu monelle vauvalle vasta kuuden kuukauden ikään mennessä. Eikä silloinkaan kaikille: kanadalaisessa tutkimuksessa, jossa seurattiin lähes 400 vauvaa, yli joka kolmas ei kuuden kuukauden iässä vielä nukkunut kuutta tuntia putkeen yöllä, ja vuoden iässäkin yli joka neljäs ei nukkunut. Tällä ei näkynyt olevan yhteyttä kehitykseen.

Edistys näkyy näinä ensimmäisinä kuukausina usein hienovaraisesti:

• Pisin unijakso pitenee, monilla vauvoilla huomattavasti noin 10 viikon iästä alkaen.

• Yhä suurempi osa unesta siirtyy yöhön.

• Päivän valvejaksot pitenevät.

• Vähitellen alkaa erottua, milloin vauva tulee illalla uniseksi.

Terveiden, samanikäisten vauvojen pisin unijakso voi vaihdella tuntikausia, ei minuutteja. Siksi vertailu muihin vauvoihin kertoo hyvin vähän.

Koska nämä muutokset hiipivät paikalle viikkojen aikana, ne jäävät helposti huomaamatta, varsinkin jos olet öisin väsynyt. Auttaa, jos kirjaat muutaman päivän ajan ylös, milloin vauva nukkuu ja syö – paperille tai Moonsleep-sovellukseen, joka näyttää yöunen ja päiväunet erikseen. Silloin näet konkreettisesti, että jotakin tapahtuu, vaikka viime yö ei siltä tuntunutkaan.

Varaudu myös aaltoihin etkä suoraan viivaan. Päivä, johon mahtuu paljon vieraita, tai vaihe, jolloin vauva haluaa syödä enemmän, voi sekoittaa muutaman yön. Se ei tarkoita, että kaikki työ olisi mennyt hukkaan. Ja siihen asti kunnes yöt tasaantuvat, saat tehdä itsellesi arjesta niin helppoa kuin mahdollista: lepää aina kun voit, ota apua vastaan ja anna vähemmän tärkeiden asioiden odottaa.